Ei oikein ole ollut sanottavaa tai kerrottavaa tässä viime aikoina. Blogini jääkin nyt määrittelemättömäksi ajaksi tauolle. Ehkä palaan tai sitten en, se jää nähtäväksi.
lauantai 21. marraskuuta 2020
maanantai 24. elokuuta 2020
Hääpäivämelonta Repovedellä
Vuosi sitten sanoimme toisillemme: "tahdon olla kanssasi aina". Reilu viikko sitten tuli vastaan ensimmäinen hääpäivä, jota päätimme juhlistaa pienellä melontaretkellä Repovedellä. Tilasimme säiden haltijalta aurinkoisen kelin ja lähdimme nauttimaan loppukesän auringosta. Tarkoituksena ei ollut kerätä kilometrejä, vaan nauttia ja viettää yhteistä aikaa. Mukaan pakattiin tietysti pullo kuohuvaa kylmäkalleihin käärittynä. Sää oli oikeastaan aivan optimaalinen melonnalle. Oli lämmintä, mutta ei enää helteisen paahtavaa.
Meloimme hiljakseen Repoveden kauniista maisemista nauttien. Paljon tuli muitakin melojia, suppailijoita ja retkeilijöitä vastaan. Kesän aikana oma mökki on vetänyt niin puoleensa, että seikkailut Repoveden maisemissa ovat jääneet. Olikin siis oikein mukavaa päästä jälleen näiden maisemien pariin. Teki hyvää myös omalle levottomalle mielelle, kun sai kuunnella luonnon rauhaa ja ääniä. Joskin kuuntelimme luonnon ääniä myös yöllä, kun kaakkurit iloisesti lentelivät edes takaisin pitäen huolen, että varmasti pysymme hereillä.
Ilta oli aurinkoinen ja istuimme yhdessä kalliolla kylmä kuohuviini seurana. Oli kyllä aika täydellinen hetki se. Suklaabanaanit valmistuivat kätevästi keittimellä, kun maastopalovaaran takia nuotion syttäminen ei ollut mahdollista. Mutta tulipa testattua tämäkin valmistustapa. Eli pilkottiin banaanit ja suklaa paloiksi, käärittiin folioon ja keitettiin vedessä kypsiksi. Perus retkiherkku, joka on aina yhtä hyvää.
Loppukesän viileys ja lähestyvä syksy ovat ehkäpä tuoneet pieniä tuulahduksia parempaa oloa, etenkin oman mielialan suhteen. Mökkeily, mökkipuuhat ja marjastus ovat piristäneet mieltä kovasti. Pääsimmepä myös mökillä ihastelemaan sumuisaa merta aamukalastuksen parissa. Oli kyllä huikea kokemus olla aivan sumun keskellä. Siinä hävisi suuntavaisto ja käsitys nopeudesta ihan täysin. Sumu hälveni hiljalleen ja aamukin kirkastui. Saaliiksi saimme juuri sopivasti lounaan verran kalaa.
Omaa mieltä ja arjessa jaksamista kuormittaa kaikki syömishäiriöön liittyvät asiat ja niiden pyöriminen päässä. On paljon hetkiä, kun toivoisin, että oman pään voisi vain sammuttaa. On äärimmäisen kurjaa elää syömishäiriön kontrollissa ja miljoonien sääntöjen ja kieltojen kanssa sekä ahdistua kaikesta, joka poikkeaa tästä omasta häiriömaailmasta. Ja vaikka tämä kuinka kurjaa onkin, niin tuntuu, että mistään en pysty luopumaan. Jollain kierolla tavalla kuitenkin tarvitsen tätä kaikkea selvitäkseni enkä ole onnistunut vielä luomaan parempia selviytymiskeinoja.
Onneksi tämän kaiken sairastamisen keskellä on myös jotain pysyvää: oma puoliso. Se on asia, joka minua etenkin tällä hetkellä kannattelee. Paljon hyviäkin asioita mahtuu onneksi arkeen sairastamisesta huolimatta ja niistä kaikista olen kovin kiitollinen.
Pienin askelin ja pienin tavoittein astelen kohti syksyä. Odotan kovasti syksyn värejä ja sitä, että saan kääriytyä villapaitoihin ja hengitellä raikasta ilmaa. Puolukkasadon keräämistä taitaa olla vielä tiedossa, onneksi pakastimessa on vielä tilaa, kun juuri investoitiin uuteen isompaan yksilöön.