Sivut

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Masentunut mieli ja piristävä pääsiäinen

Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan mieluisia, mutta ehkä kuitenkin kevät vie ykköspaikat miun listalla. Rakastan kevätauringon ensimmäisiä lämmittäviä säteitä ja räystään reunoilta tippuvia vesipisaroita. Ensimmäinen lenkki sulalla tiellä tuntuu joka kerta niin hyvältä. Myös luonnon heräämistä on mukava seurata, kun päivä päivältä kevät etenee pienin askelin: pajunkissoja, silmuja puissa, leskenlehtiä, hennosti vihertävä ruoho... Miun makuun luonto on kauneimmillaan juuri heränneenä, sellaisessa vaalean vihreässä värityksessä, kun kaikki on vielä pientä ja herkkää.




Vaikka keväästä kovin pidänkin, tämä talven taittuminen kevääksi on kyllä lipunut ajoittain ohitse, kuin sormien välistä valuva vesi. Kulunut kuukausi on ollut raskas. Kun masennus ottaa valtaa ja olo on muistakin syistä ahdistava, kirkas auringonpaiste suorastaan saa minut voimaan pahoin. Tuntuu, että se oikein vaatii olemaan iloinen, ahkera ja kirmaamaan ulos nauttimaan hienosta ilmasta. Ja samaan aikaan tuntuu, että vain uuvun kaiken mieltä ahdistavan painolastini alle. Ajoittain päivät ovat jopa ihan ok ja arki soljuu eteen päin. On kuitenkin vaikea nauttia asioista, kun ei oikein tunne mitään. Tuntuu  ettei millään ole merkitystä, kun mikään ei tunnu miltään, hyvältä ainakaan. Tätä masennus on ja sen kanssa on vain toistaiseksi elettävä. Jotenkin tämä alla oleva kuva kertoo melko osuvasti miun olosta useina päivinä.



Onneksi pääsiäisen mökkireissu ja mökkikauden avaus piristivät mieltä. Kelit suosivat koko viikonlopun. Pilkkireissun saalis oli lähinnä ruskettunut naama ja keuhkojen täydeltä raitista ilmaa, mutta se olikin ehkä paras saalis. No tuli muutama fisukin, mutta ne jätettiin sitten jäälle lokkien iloksi. Palattiin mökille herkuttelemaan savulohella! Naapurin koirakaverin vierailut ovat toki aina mukava plussa, näin ihmisystävällistä ja hiljaista tapausta harvoin tapaa. Ehkäpä mökkeilyn yksinkertaisuus ja hetkessä oleminen (ainakin ajoittain) tekivät tässä kohtaa oikein hyvää minulle. Mökillä on usein helppo hengittää, testatusti todistettu. Pieniä hyviä hetkiä, jotka tällä hetkellä ovat hyvin tärkeitä ja antavat voimia päiviini.







Olen kova vaatimaan itseltäni paljon. Usein liikaakin ja juuri niissä asioissa, joissa pitäisi osata vain päästää irti ja todeta, että tämä on hyvä näin ja riittää. Aiemmin en ehkä edes tajunnut, mitä kaikkea itseltäni vaadin ja kuinka liikaa se oli. Kaikki tapahtui niin automaattisesti. Tällä hetkellä pystyn järjellä usein tajuamaan, että tämä on nyt liikaa ja vähempikin riittäisi tässä hetkessä. Vielä en kuitenkaan ole siinä pisteessä, että mieli pysyisi tässä mukana. Se usein jatkaa vaatimistaan ja seurauksena on ahdistavien ajatusten pyörre päässä, joka on henkisesti todella uuvuttavaa. Olen myös erittäin taitava kokemaan järkyttävän suurta syyllisyyttä siitä, etten pysty tekemään niitä asioita, joita itseltäni vaadin ja joita minun mielestäni pitäisi kyetä tekemään. Automaattinen reaktio tekemättä jääneisiin asioihin on: olen huono ihminen. Tiedän järjellä ajateltuna ettei tämä ajatus toki ole totta, mutta mieli on kiemuroita täynnä eikä se aina usko järjen ääntä. Onneksi tämänkin asian tiedostaminen on jo yksi askel oikeaan suuntaan.







Kevään kunnollista puhkeamista saadaan ehkäpä vielä hetken odottaa. Lunta tupruttaa nimittäin kovasti. Odotan paljon sitä päivää, kun tarkenisi juoda ensimmäiset terassikahvit.  Eiköhän sekin hetki pian koita.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti