Sivut

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesän keskellä mietteitä

Sen jälkeen, kun on nauttinut Sri Lankalla about 30 asteen ihanasta lämmöstä, nousee vaatimustaso kesän määritelmälle aika roimasti. Ajatellen Suomen kesää tämä ei ehkä ole kovin hyvä juttu, heh! Onneksi olen saanut nautti täällä Suomessakin jo kesäisistä päivistä, värin tarttumista ei ole voinut estää. Mutta kyllä mie niitä kunnon hellepäiviä odotan, kuten moni muukin. Ja luotan myös siihen, että niitä jossain vaiheessa vielä tulee. On kuitenkin ihanaa, että luonto kukoistaa ja tuoksuu kesältä. Lämmön puolesta nautin enemmän loppukesästä, mutta luonto on kyllä miun silmään kauneimmillaan keväällä ja alkukesästä, kun kaikki on vielä pientä, herkkää ja aluillaan.




Olen yrittänyt löytää päiviini jotain mielekästä tekemistä. Sellaista, joka pitää mielen virkeänä, mutta ei kuormita liiaksi. Usein se saattaa olla ihan vain ulkona kävelyä, musiikin kuuntelua ja lähialueiden talojen ihastelua. On ollut mukava huomata kuinka paljon kaikkea mielenkiintoista ja kaunista löytyy ihan meidän kodin ympäriltä. Ovathan nuo kaikki asiat olleet siellä ennenkin, mutta suorittajana en ole niitä huomannut eikä miulla oikeastaan ole ollut edes aikaa tai jaksamista lähteä ihan vaan ulos kiertelemään ilman sen kummempaa tarkoitusta. On ollut kaikkea muuta niin paljon, siis aivan liikaa sellaisia asioita, joita nyt vaan on pitänyt miun mielestä tehdä. Enkä mie ole pystynyt olemaan läsnä yhtään missään. Mutta nyt sitä opettelen, päivä kerrallaan. Kuulostelen mikä tuntuu hyvältä ja mikä vähemmän. Ja kyllä, on yhä usein niitä päiviä, kun mikään ei tunnu miltään tai ainakaan hyvältä. Olen levoton, on vaikea olla itsensä kanssa eikä mitään jaksa tehdä (miun vaatimustaso itseä kohtaan on yhä korkea kaiken tekemisen suhteen...). Ja on yhä vaikeaa hyväksyä oma olo noina päivinä. Mutta mie yritän (ilman pakottamista tai vaatimista) ajatella noina päivinä ettei miun tarvitse nyt jaksaa yhtään mitään ja se on ihan okei, enemmän kuin okei.




Olen havahtunut useamman kerran siihen, kuinka paljon oikeasti tarvitsen omaa aikaa, rauhaa ja tekemättömyyttä. Se ei tarkoita sitä, että makaan sängyssä koko päivän tekemättä mitään. Se tarkoittaa, että minulla on mahdollisuus tehdä päivästä sellainen, kun sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Ehkäpä tarvitsen tätä rauhaa nyt korostetun paljon, sillä olenhan vuosien ajan riistänyt sen itseltäni luomalla jatkuvaa kiirettä elämääni. Nyt on aika ottaa tämä takaisin, korkojen kera. Useina päivinä miun suorittajamieleni alkaa kuitenkin kummitella, se suunnittelee mitä kaikkea pitäisi tehdä, minne mennä ja missä olla. Tänään, huomenna, viikon päästä ja ensi kuussa. Kunnes taas jossain kohtaa havahdun siihen ahdistavaan tunteeseen, jonka jokainen pitäisi ajatus minussa nykyään saa aikaan. Onneksi on keksitty pyyhekumi, tuo maaginen kapistus, jolla kalenteriin on hyvin helppo raivata tilaa, jos muistaa käyttää lyijykynää. Ja minähän muistan, nykyään!!





Käytiin Terhin kanssa viettämässä mukava päivä Elimäellä Mustilan Arboretumissa (lisätietoa). Oikein kaunis ja rauhallinen paikka. Kukkaloisto oli kauneimmillaan ja kelikin suosi, kun taivas repesi vasta lounaskahvilaan päästyämme. Jos et ole kyseisessä paikassa vieraillut, niin lämpimästi suosittelen sen tekemään. Mustilan alueelta löytyy paljon muutakin ja kahviloista (2 kappaletta) saa makeita ja suolaisia herkkuja. Yllä olevat kuvat siis Arboretumista :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti