Sivut

tiistai 10. toukokuuta 2016

Ravintolavinkki Tampereelle: Trattoria Tammerin puisto

Olipas vaan kerran vappu ja satuimmepas istahtamaan ravintolaan, joka osoittautui täydelliseksi valinnaksi. No ihan sattumaa ei tänne ravintolaan meno ollut sillä ystävät olivat etukäteen ruokalistaa tutkineet ja todenneet sen vaikuttavan herkulliselta. Ravintola Trattoria Tammerin puisto sijaitsee siis hotelli Tammerin yhteydessä. Tampereen lisäksi vastaavia ravintoloita löytyy myös Jyväskylästä, Lappeenrannasta ja Lahdesta. Trattoria on italialainen ravintola, joten tarjolla on tietysti pizaa, pastaa ja bruschettaa. Toki listalta löytyy muutakin. Ravintolan kotisivut löytyvät tästä.


Alkupalat

Meidän ravintolavierailu ajoittui siis vappuaattoon ja pöytä oli varattu etukäteen. Ravintolassa oli paljon muitakin ruokailijoita, mutta palvelu pelasi eikä ruokia tarvinut odottaa liian pitkään. Syötiin pitkän kaavan mukaan alkuruoka, pääruoka ja jälkkäri. Tällainen setti oli juuri sopivan kokoinen, ei tullut ähkyä muttei jäänyt nälkäkään. Ravintolassa oli tuolloin tarjolla parsaa monessa muodossa. Itse en sitä syönyt, mutta annokset saivat kehuja ja näyttivät herkullisilta. Olimme kaikki hyvin tyytyväisiä ruokiimme ja erityisesti pihvi vakuutti tarkimmankin arvostelijan.


Pääruoka


Hintataso ei myöskään ollut kalleimmasta päästä ja hinta-laatu -suhde tälle ravintolalle muodostui kyllä oikein hyväksi. Menen mielelläni uudestaankin vierailulle tähän ravintolaan kokeilemaan muita annoksia. (Mainittakoon vielä, omasta pussista maksoimme ruuat eli ei ole mainospostaus tämä).


Jälkkäri


Jos satut asumaan tai vierailemaan Tampereella, niin tässä sinulle oiva vinkki hyvästä ravintolasta!



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti