Sivut

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kohta on kesä, ainakin hetken

Kaksi yötä kesään on, laskin aivan itse..... Niinpä, odotettu Egyptin sukellusmatka olisi nimittäin edessä päin. Muutama yö ja sitten olisi about 30 astetta enemmän lämpöä kuin tällä hetkellä. Ollaan siis lähdössä viikon sukellussafarille Egyptiin ihmettelemään koralleja, kaloja ja hylkyjä sekä nauttimaan lämmöstä. Maissa ei juurikaan olla (onneksi), vaan merellä kellutaan koko viikko. Samanlainen reissu tehtiin jouluna 2012, joten vähän tiedetään, mitä odottaa.




 
Melkein joka päivä pääsee sukeltamaan 3-4 kertaa. Siinä välissä sitten syödään ja ehkäpä käräytetään nahkaa auringossa. Kaikki ruuat kuuluu matkan hintaan ja ainakin viimeksi laivan miehistö kokkaili varsin herkullisia aterioita. Päivät ovat toki siinä mielessä rankkoja, että eka sukellus on aika aikaisin ja viimeinen tehdään pimeällä. Ysin aikaan illalla alkaa silmät yleensä jo lupsumaan ja nukkumattin kutsu on melko houkutteleva.





Ihan parasta on päästä nyt pois kotoa kauaksi remonttipölystä ja arjen kuvioista. Ollaan rempattu meidän ala- ja yläkerran välisiä portaita ja ihan pikku homma ei olekaan ollut. Ja tosiaan remppahommat odottavat vielä reissun jälkeenkin. Ehkäpä silloin on kuitenkin auringosta saatua energiaa niin paljon, että hommat tulee tehtyä pikavauhtia :)

Pölyssä ovat olleet sekä remonttimiehet (ja naiset) että kämppäkin.

Ehkä ne vielä valmistuvat



Iloista syyslomaa teille kaikille, joilla se parhaillaan on menossa!! Nauttikaa lomailusta ja kerätkää energiaa syksyn ja talven varalle.



 

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanalta kuulostaa tuollainen breikki syksyn keskelle :) Vaikka en edes oo koskaan sukeltanut tuolleen, niin uskallan silti sanoa että kelpais! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, ihana reissu tulee varmasti :)

      Poista
  2. Hei ihanaa matkaa teille. Sukellus kuulostaa kyllä omaan korvaan vähän pelottavalta, mutta auringonotto ja syöminen taas oikein mukavalta vaihtelulta tähän arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No onhan sitä parhaimmillaan 30m vettä pään päällä, heh :) Mie kyllä nautin auringosta takuulla.

      Poista