Sivut

torstai 9. heinäkuuta 2015

Hetkiä kesän juhlista

Viime aikojen viikonlopuista miulla ei muuta oikestaan ole mielessä kuin juhlat ja häät. Sitä se on ollut. Onneksi ilmat ovat suosineet, kaapissa roikkuneet juhlamekot mahtuneet päälle (vetämällä mahan sisään ja pidättämällä hengitystä) ja juhlat onnistuneet oikein mukavasti. Tässä muutama Markon otos viimeisimmistä häistä.







Saippuakuplat olivat erittäin hyvä ja toimiva korvike riisille, jota morsian joutuu sitten kuitenkin aina hiuksistaan kaivelemaan pois. Ja etenkin tällaiseen kesäiseen päivään ne sopivat oiken hyvin. Ja olihan niitä nyt mukava puhallella vielä vähän myöhemminkin :)





Yksi oleellinen osa kesäjuhlia on tietysti aina makoisa ruoka. No sitä on nyt saatu kyllä ihan riittämiin, lämmin kiitos siitä :) 








Tilasin toissa vuonna netistä mittojen mukaan kaksi juhlamekkoa. Toista käytin ystäväni häissä toissa kesänä, kun olin kaasona. Mutta tätä oranssia en vielä ollut päässyt käyttämään. Vähän kyllä jännitti mekkoja tilatessa, että mahtavatko istua ollenkaan, mutta aika täydellisesti ne minulle sopivat. Toissa kesänä mekot olivat myös päällä ihan mukavia, nyt joutui vähän vetämään mahaa sisään. Että jos tässä leveyssuunnassa meinaa vielä kasvaa, niin mekkojen käyttö vaatii sitten sellaisen "kesämekkodieetin". No nyt ei taida olla näille hepenille hetkeen käyttöä, kun kesän juhlat on juhlittu.




Häiden ja kesän kunniaksi olen nyt hemmotellut itseäni geelikynsillä. Ovat kyllä tavattoman helpot ja tuovat pientä kivaa luxusta arkeen :) Miulla nuo ovat kestäneet suht hyvinä 3-4 viikkoa että ei niitä ihan koko ajan tarvitse olla huoltamassa. Tykkään kyllä myös itse lakkailla kynsiä, mutta silloin lakat kestävät ehkä viikon, jos sitäkään. Lisäksi en jaksa ikinä antaa niiden kuivua tarpeeksi kauan, vaan menen aina liian pian nukkumaan ja aamulla kunsissä on sitten tyynynkuva :D




 

Ja loppukevennykseksi muutama kuva. Välillä on oikein tervettä nauraa myös itselleen!! :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti