Sivut

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sandron brunssi: täysi kymppi

Vietin viikonlopun ihanassa ystäväseurassa Helsingissä, oli oikein rentouttavaa. En herkästi tutustu uusiin ihmisiin kovin hyvin, joten ne muutamat ystävät, jotka oikeasti olen tuntenut pitkään, on mulle todella tärkeitä. Kiitos teille <3 Lisäksi Hesaan on aina mukava mennä, kun kaupunki on eloisa ja etenkin kesällä on ihana vaan kierrellä ulkona. Oltiin jo etukäteen sovittu, että brunssille mennään sunnuntaina ja pöytä päätettiin varata Eiran Sandrosta. Olin kuullut paljon hyvää tästä paikasta ja nyt se sitten päätettiin testata. Sandron toinen ravintola sijaitsee Kalliossa, TÄSTÄ pääset heidän sivuilleen.






Voisin ihan ensimmäisenä todeta, että täyden kympin brunssi, kunnes paremman jostain löydän! Sandrossa tarjoillaan siis afrikkalaista ruokaa, joten haaveet nakeista ja pekonista voi heti unohtaa. Brunssi on hyvin kasvispainotteinen ja käsittääkseni lihaa on tarjolla vain sunnuntaisin, lauantaisin on kasvisbrunssi. Brunssi koostui salaattipöydästä, lämpimistä ruuista, jälkkäreistä ja juomista. Salaattipöydässä oli ainakin 6 erilaista ruokaisaa salaattia, hummusta ja tzatzikia. Lämmin ruoka oli possua, lohta, sienimunakasta ja kasvislasagnea. Jälkkäripöydästä löytyi useita taivaallisen makuisia kakkuja, pikkuleipiä, marenkeja, rahkaa ja homejuustoja. Juomana kahvia, teetä, vettä, mehua ja lasi kuoharia. Niin ja leipäpöydän sahramileipä oli jotain aivan täydellistä, miten niin hyvää voi olla edes olemassa, huh!





Itse olisin jopa pärjännyt ilman lämpimiä ruokia, koska salaattipöytä oli niin runsas ja herkullinen. Oma suosikkini sieltä oli ehdottomasti couscous, joka oli ihanan pinkkiä ja hyvin herkullista. Korianteria oli käytetty ruuissa paljon. Itse en ole mikään korianterin ystävä, mutta kun sitä on käytetty "oikein" niin tykkään siitä kyllä. Muutenkin kaikki ruoka oli kyllä erinomaisesti maustettua ja ruuissa oli hyvin makua. Niitä ei ollut pilattu liialla suolalla eikä mikään ollut juurikaan tulista. Jälkkäripöydän kakut olivat kyllä sairaan hyviä. Kaikkia piti tietysti maistaa edes vähän, joten kyllä siitä jälkkärilautasestakin aika hyvän kokoinen tuli, hahaa!





Tämä 26,90 € maksanut brunssi oli kyllä hintansa arvoinen. Muutenkin tykkäsin paikasta. Palvelu oli sujuvaa ja hyvin ystävällistä. Ympäristö oikein viihtyisä, sellainen rento, vanha, kulunut ja värikäs kokonaisuus, joka sopi yhteen ruuan kanssa. Pöytävaraus kannattaa tehdä, koska paikka on hyvin suosittu. Varmasti tulen tänne joku kerta uudestaan tai menen kokeilemaan vastaavaa brunssia Kallioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti