Sivut

maanantai 3. marraskuuta 2014

Tunnelmia Aleksanterin teatterista: Aleksanteri tanssii

Jokin aikaa sitten mielessä kävi ajatus "onneksi tuo syysflunssa ei ole minuun iskenyt". No eipä mennyt kuin hetki ja sain flunssan itsekin. Onneksi kuitenkin sen verran lievän version, että selvisin pienellä lämmöllä ja parilla sairaslomapäivällä. Nyt on jäljellä enää vuotava ja punainen nenä, joten eiköhän tauti ole voitettu (olin salillakin jo). Viikonloppu vierähti kuitenkin nuhasta huolimatta Helsingissä. Olin varannut itselleni ja äidilleni jo varhaisessa vaiheessa kesällä liput Aleksanterin teatteriin Aleksanteri tanssii -festivaaliin Tero Saarinen Companyn esitykseen. 





Ilta koostui kolmesta esityksestä: Gaspard (5 tanssijaa), Wawelenghts (duetto) ja Vox Balaenae (Tero Saarinen). Kaikki esitykset olivat Tero Saarisen koreografioimia, mutta jokainen niistä omalla tavallaan erilainen ja mielenkiintoinen. Loppuunmyyty Aleksanterinteatteri on erittäin tunnelmallinen paikka esiintyä ja pääsimme vielä nauttimaan esityksistä livenä soittaneen Kamariorkesteri Avanti! tahdissa. Sykähdyttävin kolmesta esityksestä oli ehdottomasti 30-vuotis taiteilijauraansa juhlineiden Sini Länsivuoren ja Henrikki Heikkilän duetto Wawelengths. Liike oli sulavaa ja kaunista, se jatkui läpi koko esityksen ensimmäisistä askelista valojen sammumiseen asti. Tämän parin tanssi on hioutunut uskomattomaksi kokonaisuudeksi ja sitä oli aivan mahtava katsella. Kyllä tässä näkyi se 30-vuotinen tanssiura, mikä kummallakin tanssijalla on takana. Yleisö antoi aplodeja seisten ja hurraa-huutoja kaikui katsomosta. Kylmiä väreitä menee vieläkin esitystä muistellessa.


Kuva: hs.fi

Oli myös huikeaa nähdä itse Tero Saarisen tanssivan. Olen toki Saarisen ennenkin telvisiossa nähnyt tanssivan, mutta tämä live-esitys oli kyllä hieno. Valo- ja lavastussuunnittelijat olivat myös tehneet ja tekivät esityksen aikana huikeaa työtä. Tero Saarisen esityksestä jäi mieleeni erityisesti tanssijan katseet ja se koko kropan liike, jossa pieninkään yksityiskohta ei jäänyt katsojalta huomaamatta. Nautin kyllä näistä esityksistä todella paljon ja menen varmasti Saarisen teoksia uudestaankin katsomaan :)

Ennen esitystä poikettiin äidin kanssa syömään nepalilaiseen ravintola Kantipuriin, joka sijaitsi aivan Aleksanterin teatterin vieressä. Oli oikein mukava, edullinen ja ennen kaikkea herkullinen paikka. Hyvin voisin mennä uudestaankin. 

Alkuun kana-katkarapu -salaattia. Kerrankin kastike oli erillään ja sai laittaa jos halusi.

Pääruokaherkut. Nan-leipä kuului kaikkiin annoksiin!

Majoituttiin Airbnb:n kautta varatussa asunnossa, joka sijaitsi noin 10 min kävelymatkan päässä teatterilta, Merimiehenkadulla. Oli oikein mukava, tilava ja edullinen majoitus. Viime aikoina on tullutkin Airnbnb:n kautta useaankin kertaan majoitus varattua. Säästää aika paljon hotelliin verrattuna, toki ruuat joutuu silloin itse tekemään. Mutta aamupalan suhteen kävinkin huippu tuuri, sillä IHANAN Sis Deli+Cafén yksi kahviloista sijaitsi aivan majapaikan lähellä ja kävinkin siellä herkuttelemassa aamiaisbrunssilla. Tämä on yksi miun ihan lempparikahviloita Hesassa ja etenkin himoitsen noita aamiaisia/brunsseja. Eikä pettänyt paikka tälläkään kertaa, sillä kookos-banaani -puuro oli taivaallista, leivät tuoreita ja suklaakakku lähes täydellistä. Tarjolla on aina paljon luomua ja lähituotteita, erilaisia siemenlevitteitä, tuoretta (osa itse leivottua) leipää, marjoja, hedelmiä, puuroa, jogurttia, juomia ja herkkuja.

Tästä kuvasta puuttuu ne kaikki herkut....

Lisäksi halusin vielä ennen kotiinlähtöä testata uuden Be Good Wellness Barin minttu-suklaa -raakakakun, josta olen kuullut varsin paljon kehuja. Ja kannatti käydä, sillä espresson kanssa se maistui aika taivaalliselta! Kakku todellakin suli suuhun :)

Be Good Wellness Bar @ Citycenter


Olipas vaan kerran mukava Helsinkin -viikonloppu, ihanaa seuraa ja hyvää ruokaa. Paluu arkeen ja töiden pariin on tapahtunut ja ihanaa päästä taas sairasteluiden jälkeen takaisin treenien pariin myös.

Iloa viikkoosi ja valoa pimeyden keskelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti