Sivut

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Syksyä odotellessa

Syyskuu pyörähti käyntiin ja minulle se ainakin merkitsee kesän loppumista. Vielä on tietysti lämmintä, mutta jotenkin miulla ainakin on syksyinen fiilis. Lisäksi ulkona nenään tulvii syksyn tuoksuja. Eilen kaivoin muutaman lyhdynkin terassille, kun tajusin iltojen jo alkavan pimetä. Syksyssä on parasta juuri se pimeys, jonka keskelle on ihana tuoda valoa sytyttämällä kynttilöitä. 


Tällainen olisi kaunis. Toki voisi itsekin tehdä.

Mun viikonloppu oli täydellistä rentoutumista ystävien seurassa. Kävin Helsingissä ja onnistuin yhdistämään reissuun kahden hyvän ystäväni tapaamisen. Pieni shoppailukierros Stokkalla oli tietysti ohjelmassa ja jotain pientä sieltä tarttuikin mukaan. Makukahveja en Herkusta tällä kertaa ostanut, kun vanhoja on vielä jäljellä. Mutta juustotiskin äärellä pyörittiin sitten tovi jos toinenkin. Oli mukava saada oikeen kunnon palvelua. Maisteltiin muutamia juustoja ja valittiin niistä sitten parhaat meidän juustotarjottimelle.




Mulla on tällä hetkellä sellainen odottava fiilis. Syyskuun alkua on odotettu pitkään, koska kaikki harrastukset pyörähtävät käyntiin. Innolla ja jännityksellä odotan etenkin kaikkia uusia ja vanhoja tanssitunteja sekä pilatesta. Eilen olin pitkän tauon jälkeen taas bodybalance -tunnilla. Ihanaa oli ja tästä eteen päin se kuuluu mun tiistai-illan ohjelmaan joka viikko. 

Eilinen aamun kahvakuulatunti oli hyvinkin iloinen, sillä pystyin tekemään punnerruksia varmaan ekaa kertaa elämässä niin, ettei mun ranteita särkenyt :) Kärsin rannekivuista lähes viikottain ja esimerkiksi punnerrusten toko on yleensä lähes mahdotonta. Pystyn usein tsempillä tekemään muutaman jossain ryhmäliikuntatunnilla, mutta muutoin en niitä tee. En ole ikinä kuitenkaan miettinyt vaihtoehtoisia asentoja käsille, mutta ohjaaja ehdotti kokeilemaan punnerrusta kädet nyrkissä, jolloin ranne pysyy suorana koko liikkeen ajan. Ja tämähän toimi! Joku nyrkkeilijöiden käyttämä versio ilmeisestikin. Olen kyllä tästä vinkistä suuresti kiitollinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti