Sivut

torstai 29. elokuuta 2013

Viivi vauhdissa osa 2/5: JUOKSU

En ole sprintteri, mutta väitän silti juoksevani nopeammin kuin monet muut. En myöskään ole kestävyysjuoksija, joka jaksaa painaa eteen päin kilometri toisensa perään. Mutta olen jotain siltä väliltä, sellainen välimuoto siis. Ja juuri tämän takia en ikinä ole pärjännyt juoksukisoissa. 

Kuva: Marko

Olen löytänyt juoksemisen ilon vasta hieman vanhempana. Lapsena minua sain pakottaa lenkille ja koulun maastojuoksukisoissa minua kiinnosti enemmän kukkien keräily kuin juokseminen. Jossain vaiheessa lenkkeily kuitenkin alkoi maistua ja sille tielle olenkin jäänyt.

Kuva: Marko

Kun lähden lenkille, se on aikaa ihan vaan mulle itselle ja omissa ajatuksissa. Mp3 -soittimesta virtaa kaunista musiikkia (ei siis mitään popitusta todellakaan) mun korviin ja voin vain nauttia. Toki syvällä metsässä on ihanaa juosta vain luonnon ääniä kuunnellen. Musta on ihanaa juosta fiilistellen, joka kerta sen päivän tuntemusten mukaista vauhtia. Mutta ylämäen tullessa vastaan, kiihdytän aina vauhtiani. Jo se, että näen ylämäen saa mut ajattelemaan "nyt äkkiä ton mäen päälle".

Kuva: Marko

Mun peruslenkki on kestoltaan noin 45 min. Joskus teen vain kevyemmän hölköttelyn, joka kestää lyhyen aikaa ja ajoittain innostun juoksemaan jopa 1,5 h. Mutta tuo puolitoista tuntia alkaa olla sellainen raja mulle. Sen jälkeen en nauti enää juoksusta, vaikka jaksaisinkin vielä painella. Ajatus maratonin juoksemisesta ei kuulu mun päähäni. Puolikkaan voisin ehkä juosta, jos tarjoutusi kaunis maisemareitti hyvällä (= pehmeä) juoksualustalla.

Kuva: Marko

Lenkkeilyn lisäksi musta on ihana vähän välillä herätellä kroppaa juoksemalla kaikenlaisia vetoja. Paikaksi valitsen yleensä yu-kentän. Joskus juoksen nurmikolla paljain varpain ja toisinaan kiihdyttelen radalla 100-400 m pituisia vetoja. Välillä on mukavaa tuntea maitohappojen jylläys jaloissa ;)

Kuva: Marko

Tällä hetkellä mun akillesjänne temppuilee sen verran, että juoksut on tauolla. Mutta kyllä tästä taas palataan juoksunkin pariin vielä. Vesijuoksu toimii mukavana vaihteluna ja palauttavana liikuntana.

Kuva: Marko

tiistai 27. elokuuta 2013

Kahvakuulailua

Olen jostain syystä aina ajatellut, että ei minusta ole kahvakuulatunnille. Mikähän lie päähänpinttynyt ajatus tämäkin on ollut. Kesällä mökillä tuli kuitenkin kuulia vähän heiluteltua mökkikuntopiirin muodossa. Lisäksi kesän aikana juoksumatolla tehdyt alkuverkat ovat vaihtuneet akilleksen säästämiseksi muutamaan kahvakuulaliikkeeseen. Kymmenessä minuutissa saa kahvakuulilla hyvin kropan lämpimäksi :)

Viime sunnuntaina päätin sitten mennä kokeilemaan kahvakuulailua ihan tunnille, kun tarjolla oli 30 min tunti Kuntokeskus Ykkösen avoimien ovien päivänä. Tunti oli varsin positiivinen yllätys. Hiki tuli nopesti, hengästyi ja hauskaa oli. Lisäksi koin, että työtä tuli kyllä tehtyä kokonaisvaltaisesti koko kropalla. Tästäpä innostuneena olinkin sitten tänä aamuna pirteänä kahvakuulailemassa 6.45. Mukavasti pyörähti päivä liikkeelle ja tuo 45 min tunti oli näin aamulla juuri sopiva. Hyvä ohjaaja, tehokkaita liikkeitä ja hyvin tilaa tehdä. Taidan mennä uudemman kerran ensi viikolla.

Kuva: Marko

torstai 22. elokuuta 2013

Viivi vauhdissa osa 1/5: YLEISURHEILU

Ne jotka oikeesti tuntee minut, saattavat tietää, että elämäni ei olisi mitään ilman liikuntaa. Kaikenlaiset ihanat liikunta-aktivitetit nappaavat suuren osan vapaa-ajastani, mutta nautin niistä kovasti. Yritän tässä nyt elää pari viikkoa hieman vähemmällä määrällä urheilua ja antaa kehoni levätä, jotta syyskuun alussa kroppani olisi valmis syyskauden aktiviteetteihin. Kilpaurheilu-uran loputtua mukaan on tullut paljon kaikkea uutta, ihanaa ja ihmeellistä. Siksipä päätinkin tehdä tällaisen viiden postauksen sarjan, jossa kerron omista lempilajeistani. Ja tästä se siis lähtee...

Se on aloitettava tällä hienolla lajilla, joka jo otsikosta selviää eli yleisurheilu. Sieltä tartan päällysteiseltä kentältä kaikki alkoi ja sinne kilpaurheilu-urani myös loppui. En muista koska vanhempani veivät minut ja siskoni ensimmäistä kertaa kentälle, mutta yleisurheilu on ollut elämässämme ihan pienestä lähtien. Oma isäni, joka itse hyppäsi nuorena korkeutta (ennätys kunnoitettava 212 cm), oli meidän valmentaja. Äitini ei valmennukseen puuttunut, mutta kannusti meitä siskoksia kovasti.

Sm-kisoissa vuonna 2002.

Se kaikki aika, energia, ilo ja raha, jonka vanhempani tähän harrastukseen ovat käyttäneet, on suunnattoman suuri. Arvostan sitä todella paljon <3 Ilman vanhempieni tukea, moni hyppy ja heitto olisi jäänyt tekemättä. Suosittelen lukemaan Noora Toivon kirjoittaman hienon tekstin aiheeseen liittyen.

Kaikki alkoi seuran (Kangasalan Kisa) urheilukoulussa, mutta hiljalleen se jäi ja isäni otti vastuun valmennuksesta. Aluksi mukana oli useita lajeja ja otteluitakin tuli kokeiltua. Pian kuitenkin korkeushyppy, kuulantyöntö ja kiekonheitto jäivät jäljelle ja muut lajit saivat jäädä. Kuulantyönnössä saavutin sm-pronssia 15-vuotiaiden sarjassa. Lisäksi joukkuekisoista tuli napsittua aika monta sm-mitalia. Korkeushypyssä saavutin sm-pronssin 17-vuotiaiden sarjassa. Saavutukset eivät siis päätä huimaa, mutta ovat minulle itselleni kovin tärkeitä. Kun koitti aika hakea lukioon, lähetin hakemuksen Sammon urheilulukioon, jonne pääsinkin sitten opiskelemaan. Lukioaikana korkeushyppy muodostui minun päälajikseni.

Harjoitusleirillä Portugalissa keväällä 2008.

Uran aikana oli sekä ylä- että alamäkiä. Parhaimmat muistot liittyvät varmasti vuoden 2007 Lappeenrannan Kalevan kisoihin, joissa pääsin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa hyppäämään aikuisten suomenmestaruus kisoihin. Tieni tyssähti silloin karsintaan, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, sillä hyppäsin tuolloin ennätykseni (168 cm). Tämän kesän jälkeen siirryin Jyväskylään opiskelemaan. Ensimmäinen harjoitussyksy sujui hyvin ja hallissa hyppäsinkin keväällä 2008 ennätyksekseni jääneen tuloksen (171 cm). Silloin tiesin, että mahdollisuudet parempiin tuloksiin olivat todella olemassa.

Tästä alkoi kuitenkin alamäki. Paikat rupesivat hajoilemaan yksi toisensa jälkeen: akilles, polvi, selkä, akilles.... Taistelin sekä henkisesti että fyysisesti reilut 2 vuotta, jonka jälkeen päätös lopettamisesta oli kypsynyt riittäviin mielessäni. Loppukeväästä 2010 lopetin kilpaurheilun korkeushypyn osalta. Päätös oli vaikea, mutta oikea ja tein sen oikeaan aikaan. En kadu päätöstäni, vaikka se kipeää tekikin.

Kesää 2013. Kuva: Marko

Yleisurheilu ei kuitenkaan jäänyt aivan totaalisesti. Rakastan lajia niin paljon, että yhä edelleen minun on päästävä kesällä kentälle. Käyn siellä juoksemassa vetoja, teen joskus koordinaatioita ja mikä tärkeintä: nautin olostani siellä :) Kiekon otan muutamaan kertaan kesässä käteen ja korkeuspatjan pehmusteet on testattava ajoittain. Myös pituushyppykasassa on kiva käydä vähän mylläämässä.

Kesää 2013. Kuva: Marko

Kesää 2013. Kuva: Marko

Kilpaurheilu-ura ontoi elämääni paljon ja olen vasta näin jälkeen päin tajunnut monia hienoja asioita. Toki kyyneliä vuodatettiin matkan aikana useaan kertaa ja monet asiat olisin voinut tehdä paremmin. Jälkikäteen on kuitenkin turha jossitella. En kadu hetkeäkään siitä ajasta, jonka yleisurheilun parissa olen saanut viettää. Lämmöllä sitä muistelen <3



maanantai 12. elokuuta 2013

elämän iloja

Hyvin usein käy niin, että en ole kameraa kaivamassa siinä vaiheessa, kun teen ruokaa ja usein käy jopa niin, että ehditään kaikki myös syödä, kunnes tulee mieleen, että kuva olis ollut kiva. Eilempä otinkin kameran käteen "just in time" :) Marko teki tilauksen tonnikalapiirakasta, niin sitä sitten tein. Resepti tähän piirakkaan on varsin yksinkertainen:

POHJA:
250 g rahkaa
1,5 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 munaa
1 rkl vehnäleseitä

TÄYTE:
2 prk tonnikalaa
paprikaa, homejuustoa, mausteita
2 munaa
1-2 dl maitoa/kermaa
juustoraastetta

Piirakka ennen uuniin menoa. Tosin tästä puuttuu juusto-muna-kerma -seos vielä.


Kaikki pohjan aineet sekaisin ja voideltuun vuokaan. Päälle tonnikala, paparika, homejuusto ja mausteet. Sekoita juustoraaste, munat ja kerma. Lisää päälimmäiseksi. Paista ala-tasolla 200C noin 40 min. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Homejuuston voi jättää hyvinkin pois tai korvata jollain muulla. Ja tämähän on siis kappipiirakka.

Ja tässäpä sitten valmis tuotos. Oli kaiketi ihan syötävää :)

No kokkailuthan eivät loppuneet tähän, sillä iltapalaksi piti vielä saada pannukakkuja. Nämä on kyllä aika super herkkuja. Me syödään nämä aina jonkun täytteen kanssa. Markon täytteeseen taitaa eksyä rahkaa, maapähkinävoita ja steviaa. Itse tein tällä kertaa suklaisen täytteen johon tuli rahkaa, tuorejuustoa, kaakaojauhetta, steviaa, sitruunamehua ja mantelirouhetta. Toimi varsin hyvin noiden vaniljalettujen kanssa.

Tässä miun vanilja-proteiini pannarit.

Tässä Markon suklaa-proteiini pannarit.

Itse kokeilemalla löytää parhaan ja mieleisensä taikinaohjeen. Mutta perusaineina näissä meidän pannareissa oli seuraavaa: kananmuna, mantelijauho, kookosjauho, kaurajauho, leivinjauhe, maito, kerma, proteiinijauhe, stevia ja kaakauojauhe. Yhden munan taikinasta tulee yksi iso annos lettuja tai sitten kaksi vähän pienempää.

Muutoin viikonloppu vierähtikin sitten Kiteellä. Perjantaina fiilis oli lähinnä "en halua pakata, en halua lähteä, haluan olla vain kotona". Ja tämä siksi, että niin paljon on ollut kaikkea ressua viime aikoina. Mutta reissu oli kuitenkin erittäin mukava. Käytiin sukeltamassa Valkiajärvessä perjantaina menomatkalla. Lauantai vierähtikin sitten Markon isän syntymäpäiväjuhlissa. Kelit suosivat, kaikki sujui erinomaisesti ja ruoka oli hyvää. Ja kotiin viemisenä oli vielä pussillinen karviaisia sekä kasa omenoita, jotka ehdinkin jo keittää soseeksi.

Me <3

Kesäinen kukkaisnainen.

tiistai 6. elokuuta 2013

Kotiruoka kunniaan

Välillä alkaa aina tehdä hirmuisesti mieli ihan perus kotiruokaa. Mun tapauksessa siis lihapullia ja perunamuusia, makaronilaatikkoa, kaalilaatikkoa, jauhelihakastiketta ja spaghettia, tms. Vaikka tykkäänkin kokeilla kaikkea uutta ja tällä hetkellä syön paljon kaikkea proteiinipitoista, niin kotiruokaa ei mikään kuitenkaan voita :) Jääkaapissa oli nököttänyt yksi keräkaali jo jonkin aikaa ja siitä se idea sitten lähtikin kaalilaatikkoon. Ihan ei menty perinteisellä ohjeella ja ehkä hyvä niin, koska siitä ei kuitenkaan olisi tullut yhtä hyvää kuin mummin tekemä. Mutta maistui tämä omankin versio mainiosti ja siitä jäi myös muutamaksi päiväksi töihin syötävää. Perunamuusi ja lihapullat on kyllä miun ruokalistalla varmasti ihan pian myöskin.



Viikonloppuna tuli myös käytyä uimahllissa uittamassa uusia uikkareita toiseen kertaan. Löysin Helsingistä inter sportista uuden kaksiosaisen uikkarin, jollaista olen etsinyt kohta jo lähes 1,5 vuotta. Että kiva kun vihdoin nappasi, alehyllystä vieläpä :) En voi mitenkään laittaa sellaista kokouikkaria päälle, epämukavia ovat! Näissä kaksiosaisissa on vain yleensä ongelmana se, että mulla pitäisi yleensä olla ylä- ja alaosa eri kokoa ja siksipä tämän löytämiseen meni hirmuisesti aikaa (no myönnettäköön, että en kauhean aktiivisesti ole uimapukua etsinut, mutta aina kuitenkin uimapukuosaston kiertänyt, jos urheilukaupassa olen käynyt). Mutta tässä tapauksessa kävi tuuri ja samasta koosta molemmat osat olivat sopivat. Oli muuten hämmentävät koot, sillä yleesä 38 on aika passeli miulle (joskus alaosastolle vaaditaan 40 tai yläosastolle puolestaan 36), mutta nyt sopivin koko oli 36. Mikä lie extra suuri malli nyt olikin sitten kyseessä :D


Minusta ei ollut kuvaa uimapukumallina, mutta K-Citymarketin malli tässä :)

Kroolailin lauantaina kilsan ja sit vielä hetken vesijuoksin. Tämän jälkeen olin ajatellut meneväni ulkoaltaalle ottamaan aurinkoa. Kassi pukukopista mukaan ja eikun filttiä nurmikolle levittelemään. Luin yhden luvun romaanista ja kuuntelin 2 biisä musaa. Mutta sitten oli annettava periksi ja lähdettävä kotiin, oli liian KUUMA! Ei pystynyt olemaan siinä paahteessa mitenkään. Mutta en halua valittaa kuumuudesta, joten totean vain, että ihana kun on lämmintä ja kesä. Mie palelen sitten kyllä talvella varmasti.

Voisin vielä pikaisesti esitellä mun hienon tomaatin. Tossa se nököttää meidän terassilla upeassa ämpärissään. En voi kuitenkaan tuntea itseäni ylpeäksi tomaatin viljelijäksi, sillä sain tämän tomaatin mummiltani, joka oli sen omalla parvekkeellaan kasvattanut. Minä nyt sitten vain "kypsytän" tomaatit ja syön ne :) Naapurin setä ja täti aina antavat kaikkia ohjeita, kun kulkevat terassin ohitse. Se on aika hauskaa, mutta olen varma, että heidän tomaatit kyllä kukoistavat jossain kesämökillä. Siksi olenkin taltioinut kaikki ohjeet visusti omaan pääkoppaani mahdollisia omia tomaattinkasvatusyrityksiä varten.

Hätäratkaisuna kodiksi valikoitui 50 snt maksanut muoviämpäri.


Vähän jo tomaatit kellertävät, joten ehkä ne vielä tässä ehtivät myös punastumaan.

torstai 1. elokuuta 2013

Pieni loma Hangossa

Olipas vaan ihanaa viettä rakkaan ystäväni Ainon kanssa muutamia päiviä kesäisessä Hangossa. Viime vuoden tapaan kelit suosivat meitä nytkin: aurinko paistoi ja oli lämmintä. Hanko on minulle ainakin todellinen kesäparatiisi. Meri on sellainen elementti, jota rakastan aivan suunnattomasti. Voisin istua meren rannalla omissa ajatuksissani vaikka kuinka kauan. Kyllä järvimaisemakin sydäntä lämmittää, mutta merta katsoessa mun mieli todella lepää. Ehkä se on se suuruus ja ulapan jatkuminen loputtomiin, jotka jotenkin kiehtovat. 

Rantaa riitti, todellakin!

Hangon hiekkarannat on myös aivan ihania. Ne on matalia ja rantavedessä voi kahlata vaikka kuinka pitkään. Aallot ovat tehneet työtään ja pohjaan on muodostunut hiekasta ihanaa kuviointia, joka tuntuu hauskalta myös jalkapohjien alla. Viileässä vedessä kävely tekee myös tosi hyvää jaloille. Siellä täällä rannan tuntumassa on myös isoja kiviä, jotka nousevat vedenpinnan yläpuolelle. Lisäksi rannan tuntumassa on ankkuroituna vanhoja puisia soutu- ja purjeveneitä, joita pääsee ihastelemaan lähempää ihan kahlaamalla.


Aallot ovat tehneet työtään.

Ilmaista jalkahoitoa.

Meidän Hankolomailuun kuului auringonottoa kallioilla, pyöräilyä, rauhallista lenkkeilyä rannoilla ja metsässä, hyvää ruokaa sekä ihanaa yhdessäoloa ja juttelua. Oli kyllä taas kesän ihanimipia päiviä nuo. Voisin kyllä ihan hyvin viettää Hangossa joku kesä vaikka vähän pidemmänkin pätkän. Lisäksi siellä pitäisi olla myös kaikenlaisia kiinnostavia sukelluskohteita. Ehkäpä ensi kesänä :)





Kyllä käyräsarvilla kelpasi ajella ympäri Hankoa.

Akillekseni terveyttä uhmaten kävimme siis lenkkeilemässä pikkuisen. Oikeastaan pystyin ihan hyvin juoksemaan sellaista kevyttä lenkkivauhtia. Mutta yu-kentällä kun kävimme, toiveet nurmikolla juoksentelusta loppuivat kuitenkin hyvin lyhyeen. No tulipa testattua, että ei tarvitse tällä jalalla kevyttä hölkkää kovempaa nyt kyllä mennä. Eilenkin jäi tanssitunnit puolitiehen. Muutamat hypyt tehtiin ja se oli sitten taas siinä. On vaan todella vaikeeta välttää just niitä juttuja, jotka tätä akillesta ärsyttää eniten, koska ne sattuu nyt vain olemaan juuri niitä asioita, jota eniten haluaisin tehdä. Nyt taitaa olla myös niin, että jälleen vedän rastia vain kaikkien suunnittelemieni kisailujen päälle. Pientä toivoa vielä elättelen Helsinki City Triathlonin osalta, mutta hyvin pientä sellaista. Juoksuosuus siellä on vain 3 km, mutta juuri se onkin ongelma, koska pitäisi pystyä painelemaan aika kovaa vauhtia. Joku varmasti tässä vaiheessa ajattelee, että miksen mene sinne vain hölköttelemään kisaa läpi. Eipä onnistu! Olen sen verran kilpailuhenkinen ja haluan aina haastaa itseäni, että en nauttisi tapahtumasta silloin ollenkaan. Joten parempi siirtää osallistuminen jälleen vuodella.

Mutta negatiivisuus sikseen. Elämääni on siunattu monilla ihanilla asioilla ja syksyksi on taas tiedossa kaikkea kivaa <3 Mulla olisi nyt kuukausi aikaa saada tämä jalka parempaan kuntoon ennen syyskuun alkua, jolloin kaikki syksyn kurssit pyörähtää käyntiin. En tiedä onnistuuko se, mutta aion ainakin yrittää parhaani. Pelkkä lepo ei tähän vaivaan ole ratkaisuna joten taidan palata eksentristen harjoitteiden pariin. Niillä tätä jännettä on ennenkin kuntoutettu.