Sivut

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kaunista luontoa ja joogailua Elisaaressa

Pääsin reilu viikko sitten viettämään muutaman päivän luonnonkauniissa Elisaaressa yinjoogaretriitin merkeissä. Olin pitkään jo haaveillut joogaretriitistä Suomessa, mutta sopivan oloista ei oikein ollut tullut vastaan. Alkuvuodesta, kun huomasin ilmoituksen tästä Elisaaren retriitistä, päätin heti ilmoittautua mukaan. Ja hyvä niin, sillä tämä retriitti oli juuri sitä, mitä halusinkin kokea.





Elisaari sijaitsee Inkoon saaristossa ja on suosittu loma- ja virkistäytymiskohde. Saaressa on yli 100 paikkainen venesatama ja juhannuksesta alkavan sesongin aikana saaressa käykin paljon vieraita. Elisaari on saari, mutta parkkipaikan ja saaren sataman välissä on huikeat 50 metriä soudettavaa. Rannassa on soutuveneitä, joilla saareen pääsee ja tarvittaessa isäntä tulee kuljettamaan isommat porukat tavaroineen pienellä lossilla. Elisaaren sesonki kestää elokuulle asti, jonka jälkeen saari jälleen hiljenee huomattavasti.






Saaressa voi majoittua telttailualueilla tai vuokrata muutamaa mökkiä. Olimme retriitin ajan majoittuneena hyvin toimivaan sisarustentaloon. Mökissä oli kaksi makuuhuonetta ja täysin varusteltu keittiö. Vettä tuli ihan hanasta, joskin omat tarpeet käytiin tekemässä ulkohuussissa. Elisaaren satamassa on sesonkiaikaan avoinna kahvila ja hieman syvemmältä saaresta löytyy ihana kartano, jossa on ravintola. Sesongin ulkopuolella ravintolan salia on mahdollista vuokrata esimerkiksi juuri joogakäyttöön. Vanhan hirsirakennuksen hiljaisuus, natiseva lankkulattia ja isot ikkunat henkivät tunnelmaa ja loivat täydelliset puitteet retriitille.





Elisaaren luonto on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Saari on suurelta osin rakentamatonta ja luonto onkin saanut olla hyvin rauhassa. Luontoa pääsee ihailemaan hyvin esimerkiksi kiertämällä reilun kahden kilometrin pituisen opastauluin varustetun luontopolun. Elisaaressa oli hyvin rauhallista: linnut lauloivat ja tuuli humisi puissa. Saari on tunnettu Suomen suurimpiin kuuluvasta upeasta tammimetsiköstä. Alueella on runsaasti eläimiä ja muutamia valkohäntäpeuroja näin itsekin. Lehmiä näkyi laitumella ja lampaitakin oli myöhemmin vielä tulossa. Saarella risteilee paljon pikkuisia teitä ja polkuja, joita pitkin voi lähteä seikkailemaan.







Vaikka retriitti kaikin puolin olikin ihana ja hyvin organisoitu, niin miusta se kyllä imi voimat aika totaalisesti. Kevät on ollut ajoittain hyvin raskas, olo on ollut enemmän ja vähemmän kurja eikä masennuksen ja syömishäiriön kierteestä välillä näy mitään pois pääsyä. Olen itse hyvin kärsimätön antamaan itselleni tarpeeksi aikaa ja luottamaan siihen, että asiat järjestyy, mieli selkeytyy ja elämänilo palaa takaisin, kun aika on oikea. Sosiaalinen oleminen ihmisten kanssa (oli ne sitten vieraita tai tuttuja) ja ylipäänsä reissaaminen jonnekin vievät tällä hetkellä todella paljon voimavaroja. Oma vointi vaihteleekin siksi hyvin paljon. Olisin varmasti saanut retriitistä itselleni enemmän, jos oloni olisi ollut parempi. Mutta jään toivomaan ja uskomaan, että retriitti järjestetään myös ensi vuonna.








Kesä jatkuu ihan vaan kotona oleilulla ja muutamalla pienellä reissulla. Juhannussää näyttää hyvin perinteiseltä (heh!) ja koska sukeltamaan ollaan lähdössä, on suurena vaarana, että vietän koko juhannuksen kuivapuvun sisällä toppahaalariin kääriytyneenä lämmöstä nauttien.






lauantai 26. toukokuuta 2018

Sukellusmatka Indonesiaan

Hieman uuvuttavan talven ja kevään aikana mieleen nousi useaan kertaan ajatus matkasta jonnekin lämpimään ja hienoon paikkaan. Tiesin lähteväni yksin ja ensin mielessä oli vaellusmatka. En kuitenkaan halunnut Eurooppaan, sillä halusin kokea jonkin vähän erilaisen maan. Loppukevät tuntui kuitenkin olevan huonoa aikaa vaellusreissujen osalta eikä niitä oikein ollut tarjolla Euroopan ulkopuolelle. Sitten heräsi ajatus sukellusreissusta ja sellaisen päädyinkin Mandala travelin kautta tilaamaan. Olisin toki voinut järjestää matkan itse, mutta tällä kertaa näin, pääsi itse aika helpolla ja hommat toimi. Edellisistä sukelluksista oli vierähtänyt (liikaa) aikaa, joten pinnan alle olikin mahtavaa päästä ei jäänyt yhtään harmittamaan ettei vaellusreissua nyt löytynytkään, sen aika on sitten myöhemmin.


Sukelluskohteita ja sukelluskeskuksia.



Kohteeksi valikoitui pieni Bunakenin saari ja Living Colours sukelluskeskus (tämä) Indonesiassa. Halusin lomalle, jossa pääsen sukeltamaan koralliriutoilla, nauttimaan lämmöstä ja välttämään liveabordien meripahoinvoinnin. Valinta osui nappiin ja kohde oli aivan täydellinen! Bunaken on pieni saari Indonesiassa Manadonlahdella. Lähin suurempi kaupunkin on Manado, jonne merimatka kestää vajaan tunnin. Saari on yksi viidestä saaresta, jotka kuuluvat Bunakenin merenalaiseen kansallispuistoon. Puisto on yksi Indonesian vanhimmista ja kooltaan lähes 900 neliökilometriä, josta suurin osa merenalaista puistoa. Ilmasto Bunakenilla oli kuuma ja kostea, lämpötila kieppui 30 asteen molemmin puolin. Merivesi oli 28-30 asteista. Sateita ei juurikaan tähän aikaan vuodesta ollut eikä tuulikaan pahemmin puhallellut.






Näkymä resorttiin saavuttaessa.


Lensin Finnairin yölennolla ensin Helsingistä Singaporeen noin 12 tuntia. Singaporen kentällä oli aikaa ihmetellä ja kierrellä ympäriinsä. Lentokenttä koostui neljästä terminaalista, joiden välillä kulki junia/busseja. Koska vietin lentokentällä yhden illan ja yön, ehdin hyvin koluta useamman terminaalin läpi. Koko kenttä oli vuorattu kokolattiamatolla, tuntui kyllä jotenkin hassulta. Singaporen kentältä löytyy paljon tekemistä ja katseltavaa. Kaikista terminaaleista löytyy pieniä keitaita, joissa voi ihastella kukkia ja kaloja. Kävin myös tutustumassa perhospuistoon, kuumaa ja kosteaa. Lennon aikana turvonneita jalkoja pääsi ilmaiseksi hieromaan hierontapenkeissä, joita löytyi jokapuolelta. Singaporesta jatkoin vielä reilun 3 tunnin lennolla Manadoon, jossa minua oltiin lentokentällä vastassa. Tullessa ruuhka oli valtaisa ja matka satamaan kesti lähes tunnin, paluumatkalla aikaa meni ehkä puolituntia. Satamasta laivamatka Bunakenin saarelle kesti vajaan tunnin.







Jalkahierontaa, ihan parasta!!


Ensimmäinen iltapäivä ja ilta saarella menivät aivan sumussa, koska olin niin väsynyt muutaman huonosti nukutun yön jäljiltä. Onneksi uni maittoi ensimmäisenä yönä ja aamulla olo olikin jo paljon pirteämpi. Resortissa majoitutaan tilavissa bungaloweissa, joissa oli oma wc/suihku ja iso terassi. Omalta terassilta löytyi sohva, riippumatto ja aurinkotuoli. Sängyssä oli hyttysverkko ja tuuletinkin löytyi. Voisin sanoa etten ainakaan itse juuri jäänyt kaipaamaan mitään. Terassilta oli ihanat näkymät merelle, koska bungalowit sijaitsivat pienellä kukkulalla rannan yläpuolella. Jos sattui aamulla heräämään viiden aikoihin, pääsi ihastelemaan kaunista auringonnousua. Ravintola sijaitsi kätevästi bungalowien lähellä. Alas rantaan pääsi portaita pitkin (porrastreeni joka päivä, heh!) ja rannassa oli sukelluskeskuksen lisäksi pieni rantabaari.



Kyllä täällä kelpasi uinua.



Tein päivittäin 2-3 sukellusta, joka tuntui juuri sopivalta määrältä. Sukelsimme paljon riuttojen seinämillä, jotka olivat kyllä todella upeita paikkoja. Lajikirjo ja väriloisto olivat uskomattoman hienoja. Itse nautin eniten kokonaisuuden katselusta enkä välttämättä ole kiinnostunut bongailemaan tiettyjä lajeja. On hauska vain katsella korallien seassa puuhailevia kaloja. Välillä vastaan tuli isoja parvia kajoja ja yhtäkkiä tajusit vain kelluvasi siellä kaikkien niiden kalojen keskellä, se oli todella upea tunne. Alueella on paljon kilpikonnia ja itsekin pääsin niitä ihastelemaan. Yhdellä sukelluksella taisi vastaan tulla yhteensä lähes 20 kilpparia. Sukellusten lisäksi kävin muutamaan kertaan ihastelemassa riuttaa ihan vaan snorklailemalla, se oli myös mukavaa ja nähtävää riitti vaikka kuinka paljon. Muutamana päivänä kävin myös kirtelemässä vähän saarta ja kävelin läheiseen kylään ihmettelemään paikallista elämää.

Iltapuuhat: kokista, ristikoita ja lokikirjan täyttämistä.

Paikallisilla oli äänentoistovehkeet kohdillaan ja poppi jytäsi!

Paikallinen highway, jota liikuttiin pääasiassa skoottereilla.


Pieni paikallinen kauppa.


Resortissa kaikki oli erittäin hyvin järjestetty ja oli ihanaa, kun ei tarvinut itse huolehtia juuri mistään. Sai vain sukeltaa, syödä ja nauttia. Ruoka oli muuten tosi hyvää. Aamupalalla oli munia monessa muodossa, leipää, hedelmiä, vihanneksia ja pannareita. Taisinpa puuroakin muutamana aamuna syödä. Lounaalla ja päivällisellä tarjolla oli aina kanaa, kalaa, tofua, temphiä ja kasviksia. Riisiä oli aina ja välillä pastaa/noodeleita. Kala oli erityisesti miun herkkua, taisi olla tonnikalaa ainakin joinain päivinä. Lisäksi friteeratut banaanit olivat super hyviä. Ne eivät siis olleet sellaisia makeita, mitä esim. kiinalaisissa ravintoloissa saa. Maniokista tehdyt ranskalaiset pesivät Suomessa tarjottavat sata nolla! Harvoin tulee kotona ranskalaisia edes syötyä, mutta näitä olisi voinut syödä vaikka joka päivä.

Sataman väriloistoa.

Kahvia ja snakefruit eli salaki, super hyvää!!




Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin tämäkin reissu tuli päätökseen. Kymmenen päivää ehdin viettää Bunakenilla elosta ja olosta nauttien. Juuri sopivan pituinen loma, sillä kotiinkin oli ihana palata. Ja mikä parasta, kesä näyttää jatkuvan täällä Suomessakin. Vähän nimittäin harmitti lähtiessä Suomen hienot kelit. Melkein voisin vakuuttaa, että Bunakenille palaan vielä joskus sukeltamaan, sillä sen verran oli hienot maisemat ja hyvä resortti :)

Kotimatkalla kohti Manadon satamaa.





Vielä taitaa vähän olla omat kellot sekaisin matkan jäljiltä, kun uni tulee jo alkuillasta ja aamulla heräilee neljän aikaan. Mutta eiköhän tämä tästä pian helpota. Edessä on kesäpäivä kotona ja pieniä reissuja. Toivon ja rukoilen levollista mieltä kesään. Ihanaa, kun luonto kukoistaa pitkän talven jälkeen.





maanantai 2. huhtikuuta 2018

Masentunut mieli ja piristävä pääsiäinen

Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan mieluisia, mutta ehkä kuitenkin kevät vie ykköspaikat miun listalla. Rakastan kevätauringon ensimmäisiä lämmittäviä säteitä ja räystään reunoilta tippuvia vesipisaroita. Ensimmäinen lenkki sulalla tiellä tuntuu joka kerta niin hyvältä. Myös luonnon heräämistä on mukava seurata, kun päivä päivältä kevät etenee pienin askelin: pajunkissoja, silmuja puissa, leskenlehtiä, hennosti vihertävä ruoho... Miun makuun luonto on kauneimmillaan juuri heränneenä, sellaisessa vaalean vihreässä värityksessä, kun kaikki on vielä pientä ja herkkää.




Vaikka keväästä kovin pidänkin, tämä talven taittuminen kevääksi on kyllä lipunut ajoittain ohitse, kuin sormien välistä valuva vesi. Kulunut kuukausi on ollut raskas. Kun masennus ottaa valtaa ja olo on muistakin syistä ahdistava, kirkas auringonpaiste suorastaan saa minut voimaan pahoin. Tuntuu, että se oikein vaatii olemaan iloinen, ahkera ja kirmaamaan ulos nauttimaan hienosta ilmasta. Ja samaan aikaan tuntuu, että vain uuvun kaiken mieltä ahdistavan painolastini alle. Ajoittain päivät ovat jopa ihan ok ja arki soljuu eteen päin. On kuitenkin vaikea nauttia asioista, kun ei oikein tunne mitään. Tuntuu  ettei millään ole merkitystä, kun mikään ei tunnu miltään, hyvältä ainakaan. Tätä masennus on ja sen kanssa on vain toistaiseksi elettävä. Jotenkin tämä alla oleva kuva kertoo melko osuvasti miun olosta useina päivinä.



Onneksi pääsiäisen mökkireissu ja mökkikauden avaus piristivät mieltä. Kelit suosivat koko viikonlopun. Pilkkireissun saalis oli lähinnä ruskettunut naama ja keuhkojen täydeltä raitista ilmaa, mutta se olikin ehkä paras saalis. No tuli muutama fisukin, mutta ne jätettiin sitten jäälle lokkien iloksi. Palattiin mökille herkuttelemaan savulohella! Naapurin koirakaverin vierailut ovat toki aina mukava plussa, näin ihmisystävällistä ja hiljaista tapausta harvoin tapaa. Ehkäpä mökkeilyn yksinkertaisuus ja hetkessä oleminen (ainakin ajoittain) tekivät tässä kohtaa oikein hyvää minulle. Mökillä on usein helppo hengittää, testatusti todistettu. Pieniä hyviä hetkiä, jotka tällä hetkellä ovat hyvin tärkeitä ja antavat voimia päiviini.







Olen kova vaatimaan itseltäni paljon. Usein liikaakin ja juuri niissä asioissa, joissa pitäisi osata vain päästää irti ja todeta, että tämä on hyvä näin ja riittää. Aiemmin en ehkä edes tajunnut, mitä kaikkea itseltäni vaadin ja kuinka liikaa se oli. Kaikki tapahtui niin automaattisesti. Tällä hetkellä pystyn järjellä usein tajuamaan, että tämä on nyt liikaa ja vähempikin riittäisi tässä hetkessä. Vielä en kuitenkaan ole siinä pisteessä, että mieli pysyisi tässä mukana. Se usein jatkaa vaatimistaan ja seurauksena on ahdistavien ajatusten pyörre päässä, joka on henkisesti todella uuvuttavaa. Olen myös erittäin taitava kokemaan järkyttävän suurta syyllisyyttä siitä, etten pysty tekemään niitä asioita, joita itseltäni vaadin ja joita minun mielestäni pitäisi kyetä tekemään. Automaattinen reaktio tekemättä jääneisiin asioihin on: olen huono ihminen. Tiedän järjellä ajateltuna ettei tämä ajatus toki ole totta, mutta mieli on kiemuroita täynnä eikä se aina usko järjen ääntä. Onneksi tämänkin asian tiedostaminen on jo yksi askel oikeaan suuntaan.







Kevään kunnollista puhkeamista saadaan ehkäpä vielä hetken odottaa. Lunta tupruttaa nimittäin kovasti. Odotan paljon sitä päivää, kun tarkenisi juoda ensimmäiset terassikahvit.  Eiköhän sekin hetki pian koita.